PDC Nordic & Baltic ilmoitti aiemmin tänä vuonna uuden darts-turnauksen perustamisesta: Jann Hoffmann Trophy. Turnaus on kunnianosoitus tanskalaiselle darts-legenda Jann Hoffmannille, joka perusti aikanaan PDC Scandinavian Dartsin – nykyään tunnetun nimellä PDC Nordic & Baltic. Nyt on myös vahvistettu, että turnauksen voittaja saa suoran paikan dartsin MM-kisoihin 2026.

Turnaus toimii kauden päätöstapahtumana ja kokoaa yhteen Pohjoismaiden ja Baltian dartsin huippunimet. Karsintakilpailuja järjestetään vuoden aikana Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Islannissa ja Latviassa, ja niiden perusteella 24 parasta Pro Tour -pelaajaa etenee Jann Hoffmann Trophyyn, joka pelataan 3.–5. lokakuuta 2025.

Itse turnauksen järjestämisestä on tiedetty jo ennen kauden alkua, mutta nyt PDC on vahvistanut, että voittajalle on luvassa MM-paikka. Tämä nostaa alueen kiintiön MM-kisoihin kahdesta kolmeen paikkaan. Kaksi parasta Pro Tour -rankingissa saavat edelleen suorat MM-paikat, ja nyt myös Jann Hoffmann Trophyn voittaja liittyy joukkoon.

Tittelin ja MM-paikan lisäksi turnauksessa jaetaan yhteensä 18 500 euroa palkintorahaa.

Turnauksen tarkka sijainti ei ole vielä varmistunut, mutta ajankohta on vahvistettu: 3.–5. lokakuuta 2025.